The making of Äitien tekemää ruokaa
Parhaat oivallukset ovat usein hämmästyttävän yksinkertaisia. Ne herättävät ajatuksen: kuinka kukaan ei tullut ajatelleeksi tuota aikaisemmin. Myös vastaus on yksinkertainen: koska parhaat oivallukset, vaikka kuinka yksinkertaisia lopulta ovatkin, eivät synny tuosta vaan. Ahaa-elämyksen takana on usein massiivinen määrä ajattelua, hikeä, kyyneleitäkin.
Otetaan esimerkiksi Äitien tekemää ruokaa. Ennen kuin tuo markkinat mullistava lause syntyi, oli tehty isolla tiimillä yhdessä asiakkaan kanssa ainakin noin vuoden ajan kovaa työtä. Strategista ajattelua, mainonnallisten polkujen pohtimista, miettimistä, miettimistä, miettimistä: Mikä on se tekijä, joka todella erottaa Saarioisen kilpailijoista? Mikä on se kultainen ydin, jonka vain Saarioinen voi ottaa omakseen ja joka on lisäksi tosi?
Vanhan sloganin "puhtaasta luonnosta valmista hyvää ruokaa" rinnalle kohosi positioiva ajatus "parhaiden ammattilaisten tekemää ruokaa". Siitä se ajatus sitten lopulta lähti, kuten mainoksessakin sanotaan. Ketkäs niitä parhaita ruuanlaiton ammattilaisia ovatkaan? Entäs keitä ne Saarioisilla työskentelevät ihmiset, jotka niitä ruokia valmistavat, suurimmaksi osaksi ovatkaan? Aivan niin: äitejä!
Tältä pohjalta syntyi lause "Äitien tekemää ruokaa". Lause, josta johdettu mainonta sai ihmiset rakastumaan Saarioisiin. Lause, joka mullisti markkinaosuuksia valmisruokabisneksessä.
Yksinkertaista? Kyllä. Helppoa? Kaukana siitä, ja hyvä niin. Timantit voivat olla ikuisia, mutta ilman kovaa painetta niitä ei synny.
Kommentoi juttua
Kommentoidaksesi tämän sivuston sisältöä, tulee sinun rekisteröityä ja kirjautua sisään.





Ei kommentteja...