Keskittämisen ilosanomaa, silputtuja laskuja
Onpa jäänyt huomaamatta, että OP-Pohjolalla on tarjottavana varsin järkeenkäypiä etuja. Kuten keskittämisen mukanaan tuomat bonukset, jotka eivät ole mitään ”paperibonareita” vaan silkkaa säästöä. Jos olet sekä Osuuspankin että Pohjolan asiakas ja sinulla on vaikkapa (vain) 100 000 euroa lainaa, voit saada vakuutuksia ”ilmaiseksi” noin 250 euron edestä vuodessa. Ja kuten tiedämme, Suomessa tolkuttoman kalliin asumisen maassa, monilla lainaa saattaa olla aika paljon tuhdimminkin. Eli siis kyse on konkreettisesta edusta sekä ainutlaatuisesta kilpailutekijästä.
Suosittelen, että jokainen meistä velallisista miettisi vakavasti sekä pankin että vakuutusyhtiön vaihtoa. Operaationa homma on lähes yhtä helppoa kuin valssi Suomen suvessa. Koska keskittämisen edut omat omakohtaisestikin kouriintuntuvia, myös niistä kertominen muille on palkitsevaa. Joten oli hienoa lähteä tekemään ensimmäistä yhteistä kampanjaa OP-Pohjolalle. Aika monet meistä saattavat muistaa, että tarinan sankari, reipas noutaja, on aikoinaan seikkaillut sekä Osuuspankin että Pohjolan mannekiininä – aikana, jolloin molemmat yhtiöt elivät omaa elämäänsä, tietämättä tulevasta liitostaan.
Yhteistyö OP-Pohjolan kanssa on ollut erittäin mukavaa ja motivoivaa. Olemme olleet tekemissä paitsi hauskojen ja ammattitaitoisten eläinnäyttelijöiden niin myös määrätietoisen ja asiansa osaavan organisaation kanssa. Tästä se alkaa ja yhdessä hyvä tulee. Allekirjoittanut tuskin malttaa odottaa, mitä kaikkea suurta ja hienoa tulemme yhdessä saamaan aikaan.
Kommentoi juttua
Kommentoidaksesi tämän sivuston sisältöä, tulee sinun rekisteröityä ja kirjautua sisään.






Ei kommentteja...