Kopla on syntynyt
Uuden syntyminen on aina hieno hetki. On kyseessä sitten 51 senttimetriä uutta elämää, taideinstallaatio hangaariin tai maailmanhistorian muuttava kapistus. Kun uutta luodaan, moni epäilee, harvempi innostuu. Moni kysyy, mikä vika vanhassa oli?
Hyvinhän tässä maailmassa oltaisiin pärjätt...
Hyvästit sulle, marraskuu
”Yli taivaan, päivät niin kuin varisparvi raahautuu...” En ihan hevillä unohda parin vuoden takaista marraskuuta, jolloin polttelimme työparini kanssa tiuhaan yölamppua ja väänsimme onnettoman kokoisen cd-soittimen nupit kaakkoon. Tyhjä toimisto raikui, ja me saimme hiukan lisä&...
Päivä pulkassa - pikkujoulut edessä
Korjaamolla vietetyn päivän tehtävänä oli tuottaa polttoainetta Bobin strategian suunnittelua varten. Yhteistyön saumattomuus ja molemminpuolinen luottamus asiakkaiden kanssa nousivat päivän aikana esille monessa yhteydessä. Ne tulevat korostumaan entisestään myös jatkossa.
Aamupäivällä a...
Vetäytymisvaiheen satoa
Aamupäivän alustusten jälkeen seminaarissa siirrytään vetäytymisvaiheeseen. Bobit jakautuvat ryhmiin miettimään viittä tärkeintä asiaa, jotka muuttavat asiakkaidemme maailmaa seuraavan kahden vuoden aikana.
Ryhmä Kurttila, Thomas, Uusimäki, Mavrostomos, Vainio, Lähdesmäki ja Marjamäk...
Etkö unta saa, markkinointipäättäjä?
Mikko Hovi, joka tiettävästi nukkuu yönsä hyvin, kertoo esityksessään markkinoinnin päättäjiä valvottavista asioista.
Ensimmäinen asia on jo Karri Knuuttilan esityksessä korostunut tiedon määrä. Tietoa on olemassa valtavasti, mutta noin 90 prosenttia siitä on valitettavasti tarp...
Digitaalinen tulevaisuus 2002-2012-2022
Seminaarin toinen alustaja Timo Leppänen on viisas mies. Puheenvuoronsa aluksi Leppänen esittelee bobeille vanhan kiinalaisen viisauden: ennustaminen, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen on erittäin vaikeaa.
Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta. Leppänen kurkistaa tulevaisuuteen peilaamalla ny...
The Big Data
Bobin tulevaisuusseminaarin ensimmäisen alustajan, lähes oraakkelimaisen Karri Knuuttilan esityksen lähtökohtana on käsite The Big Data. Tulevaisuuden trendinä on, että tiedon määrä kasvaa ja saatavuus paranee. Jokaisen kaduntallaajan käden ulottuvilla on laitteita, jotka räjäyttävät tietol...
Maailma muuttuu, tietää Bob
Maailma muuttuu ja niin muuttuvat tarpeetkin. Bobit ovat juosseet syksyn aikana kuuntelemassa asiakkaiden näkemyksiä eri aloilta. Kun yritysasiakkaiden maailma muuttuu, markkinoinnin tarpeet muuttuvat ja silloin muuttuu myös meidän toimiala.
Muiden bisnesten kehittämisen ohella on järkevää...
Facebook-ilmiö, joka paisuu kuin pullataikina
Täytyypä sanoa, että nyt on Jone Nikula oikealla asialla. Hän nimittäin kannustaa ihmisiä kohtaamaan toisiaan pullakahvien merkeissä – ja tuppautuu vielä itse mukaan VAASAN KOTIUUNIN lämpimäisten kera. Mutta Jone ei olisi Jone ellei hänellä olisi sanansa – välillä pisteliäskin – sanottavana kek...
Alleviivauksia
Luin Seth Godinin kirjan Linchpin. Tässä muutama alleviivaamani rivi:
An artist is someone who uses bravery, insight, creativity, and boldness to challenge status quo. And an artist takes it personally.
(...) The key distinction is the ability to forge your own path, to discover a route fro...






Ei kommentteja...