Syöpä-tavaramerkin lanseeraus
Haaste
Syöpä koskettaa kaikkia suomalaisia, sillä joka neljäs sairastuu elämänsä aikana. Väestön ikääntyessä syöpäpotilaiden määrä kasvaa koko ajan. Suurin osa ei tunne syöpäjärjestöjen toimintaa tärkeästä asiasta huolimatta eikä koe järjestöjä kiinnostavana lahjoituskohteena. Syövästä ei keskustella, mikä vaikeuttaa syöpäpotilaiden elämää.
Tavoitteet
Kampanjan tavoitteina oli
• tunteiden, ajatusten ja keskustelun herättäminen.
• uusien lahjoittajaryhmien sponsorikumppanien tavoittaminen.
• Ilmiön synnyttäminen ja kannustaa ihmisiä sen levittämiseen.
Ratkaisu
Syöpä-asian viestinviejiksi valittiin tuotteet ja Syöpätavaramerkki. Tavaramerkin tavoitteet olivat sekä mielikuvallisia että varainkeruullisia. Tavaramerkki lanseerattiin vuoden 2004 tammikuussa muotikategorian tuotteilla, jotka suunnitteli Paola Suhonen. Syöpä-tavaramerkin keskeisiä ajatuksia on, että jokainen voi auttaa oman halunsa ja kykynsä mukaan. Kyse on siis uusyhteisöllisyyteen kannustamisesta. www.syopa.netissä kävijä voi lahjoittaa paitsi rahaa, yhtälailla ajatuksensa. Syöpä-tavaramerkin visuaalinen ilme toimi kolmella tasolla. Tuotteen ostaminen rahoittaa syöpätyötä vaikka rohkeus sen kantamiseen olisikin rajallinen. Tuotetta päällään kantaessaan ihminen toimii syöpätyön mediana – näkyvyyden ja keskustelun lähteenä. Vaikea asia on helpompi ottaa puheeksi vyön, kukkaron tai t-paidan kautta. Kolmanneksi ilmeeseen sisällytetty tilinumero kannusti suoriin lahjoituksiin.
Tulokset
Pelkästään viiden ensimmäisen viikon aikana Syöpä oli aiheena noin 70:ssä artikkelissa, tv/radioohjelmassa tai nettiartikkelissa. Niissä näkökulma oli selkeästi positiivinen. Näiden kontaktien mediaarvo olisi 10,2 miljoonaa euroa brutto jos kontaktit olisi ostettu maksettuna mediatilana. Tällä mediabudjetilla Suomen Syöpäjärjestöt olisi ollut vuonna 2003 Suomen toiseksi suurin mediamainostaja. Lanseerausvaiheen tuotteet myytiin lähes loppuun ensimmäisten viikkojen aikana. Mm Stockmann tilasi tuotteita pian lisää suuren menekin yllätettyä, ja jakelutiet tilasivat myös toisen Syöpä-sesongin, kesän tuotteita. Syöpä.netin ja muille Syöpäjärjestöjen www-sivuille kertyi satoja ajatuksia ja ehdotuksia tuotteisiin ja syöpään liittyen.
Kommentoi
Kommentoidaksesi tämän sivuston sisältöä, tulee sinun rekisteröityä ja kirjautua sisään.

Ei kommentteja...