Talkoohenkeä
Sitä bobilaisilla riittää, se on useamminkin kerran todistettu. Toukokuun viimeisenä sunnuntaina parikymmentä bobilaista kerääntyi uudestaan Lill-Lövöhön jatkamaan paikkojen kunnostusta. Innostus oli vähintään samaa luokkaa kuin edellisellä kerralla toukokuun alussa, kun aloitimme piha-alueen raivaamisen tämän ihanan Villa Zilliacuksen ympäristössä. Kari oli niin innostunut raivaussahalla työskentelystä
, ettei malttanut tulla edes syömään. Nyt huvilan terassilta aukeaa näköala merelle ja raivatuista puista ja pensaista saatiin kasattua kaksi komeaa kokkoa juhannusta varten. Muuttomiesten avustuksella saatiin entisen kaluston tilalle tuotua uusia tai oikeastaan vanhoja paremmin 100-vuotiaan huvilan tyyliin sopivia. Keittiön laitteet tulivat testattua ja myös rakennuksen historiasta löytyi vintiltä lisätietoa. Pian huvila on valmis jatkamaan yhteisöllistä toimintaa ja aloittamaan bobilaisten avustuksella uuden elämän.
Eikä tässä kaikki.
Seuraavana keskiviikkona viitisentoista bobilaista lähti SOS-lapsikylään Espoon Tapiolaan. Edellisellä kerralla uudelleen rakentamamme aita oli pysynyt hyvin ryhdissään. Ammattitaitoiset tekijät olivat selvästi olleet silloin asialla. Tälläkin kerralla käsiä riitti toukokuisena talkooiltapäivänä ikkunanpesuun, haravoimiseen, halonhakkuuseen, pullan paistoon ja grillaamiseen. Paras kiitos oli lasten hymyilevät kasvot, kun he nauttivat yhdessä olosta ja paistetuista makkaroista, nakeista, maissista sekä muista herkuista.
Tänä vuonna SOS-lapsikylä täyttää 50 vuotta. ONNEA!
Sinäkin voit osallistua näihin talkoisiin. Auttaa voi monella tavalla. Esimerkkejä löytyy SOS-lapsikylän sivuilta.

Olen elämäni aikana osallistunut monenlaisiin talkoisiin ja aina se on ollut elämys. Ensimmäiset olivat kesämökkimme aitan pärekattotalkoot, joissa tehtävää löytyi myös 6-vuotiaalle pojalle. Väitän, että meissä ihmisissä on talkoohenkeä, kunhan se osataan oikein organisoida. Jokaiselle löytyy joku tapa jolla voi auttaa. Yhdessä tekeminen on kivaa ja siitä tulee monella tavalla ja monelle hyvä mieli.
Kommentoi juttua
Kommentoidaksesi tämän sivuston sisältöä, tulee sinun rekisteröityä ja kirjautua sisään.





Ei kommentteja...