Etkö unta saa, markkinointipäättäjä?
Mikko Hovi, joka tiettävästi nukkuu yönsä hyvin, kertoo esityksessään markkinoinnin päättäjiä valvottavista asioista.
Ensimmäinen asia on jo Karri Knuuttilan esityksessä korostunut tiedon määrä. Tietoa on olemassa valtavasti, mutta noin 90 prosenttia siitä on valitettavasti tarpeetonta ja turhaa.
Toinen markkinointijohtajien yöunia häiritsevä asia on suhtautuminen sosiaaliseen mediaan. Hovi siteeraa Alf Rehnin oivallista vertausta sosiaalisesta mediasta ja teiniseksistä. Kaikki puhuvat siitä, jotkut ovat ehkä kokeilleetkin. Mutta kun sitä kokeilee itse, huomaa, ettei se välttämättä olekaan niin hienoa.
Sosiaalisen median merkitys tulee kuitenkin väistämättä kasvamaan. Suomalaisilta päättäjiltä kysyttäessä vain 13 % koki sosiaalisen median hyödylliseksi liiketoiminnan kannalta. Yhdysvalloissa SoMen hyödyllisyyden tunnusti 63 % päättäjistä.
Markkinoinnin päättäjiä valvottavat myös muuttuneet ja edelleen muuttuvat kulutustottumukset, kuten kestävän kehityksen trendi. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä valvottajana on se, onko kaikkien muutosten toteuttamiseen ylipäätään varaa.
Hovi toteaa, että asiakkaiden käsitys markkinoinnin tuloksellisuudesta ja sen mittaamisesta on välillä häkellyttävän yksinkertainen. Asiakkaiden pitäisi mitata yhä enemmän koko markkinoinnin viitekehystä, eikä keskittyä vain budjetissa pysymiseen. Käsitys markkinoinnin ROI:sta on oikeasti monipuolisempi kuin usein ymmärretään.
Markkinoinnin ammattilaisten on tulevaisuudessa mentävä syvemmälle asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämiseen esimerkiksi miettimällä, minkälainen organisaatio asiakkaan pitäisi pystyttää, millaisia kumppanuuksia asiakas tarvitsee ja miten niitä voi hallita.
Mikko Hovin alustuksen jälkeen Bobin work shop jatkuu yksilö- ja ryhmätehtävien parissa.
Kommentoi juttua
Kommentoidaksesi tämän sivuston sisältöä, tulee sinun rekisteröityä ja kirjautua sisään.





Karri Knuuttila Thu 24. November 2011
Ei 90% tiedosta missään nimessä ole turhaa. Kaikki tieto rakentaa maailmaa meidän ympärillämme. Mutta 90% siitä tiedosta on usein sopimatonta tiettyyn tarpeeseen...