Arkisto: 2011 February
Hurahda kieliin – aloita toisesta kotimaisesta.
Sunnuntaina pyörähti käyntiin HBL:n kampanja, jonka sanoma on niin hieno, että henkeä salpaa ja meinaa tulla itku ilosta. Se tuo tervetulleen ja raikkaan kulman umpikujaan ajautuneeseen kielikeskusteluun. Se ei jänkytä, vaan pyrkii avaamaan silmämme huomaamaan, että kaikki kielet, vieraat sekä omat, ovat ihmiselämää rikastuttavia ja isossa mittakaavassa kansallisen kilpailukyvyn kannalta vält...
Leipää ja televisiohuveja.
Suomalaiset katsovat televisiota enemmän kuin koskaan, kertoo Finnpanelin tilasto. Päivittäin ruudun ääressä viihdytään keskimäärin 2 tuntia 58 minuuttia päivässä. Se tekee lyhyellä matematiikalla ja pitkillä hyppytunneilla 45 vuorokautta vuodessa (reipasta kestävyysliikuntaa suositellaan muuten 2,5 h/viikossa). Tässä luvussa riittää haastetta (Suomen) mainosmaailmalle. 45 vu...
Lounastauko pään sisässä
Vaari on kyllä ylivertainen työpaikkaetu. Vaarihan käy meitä ilahduttamassa viikoittain niin kokkaamalla herkullisia lounaita tai leipomalla herkkuja. Vaarin kanssa voi myös jutella asiasta kuin asiasta ja vaarilta saa aina hyviä neuvoja. Vaari myös kouluttaa meitä. Eilisen lounaan kyytipojaksi vaari oli pyytänyt paikalle ystävänsä, hypnologin Violan, joka kertoi meille kaikenlaista jännää ni...
Mielipidekirjoitus
Mielipiteet ovat kuin persreikiä. Jokaisella on omansa. Yllättävää kyllä, jokainen on sitä mieltä, että hänen omansa on parempi kuin toisen. Ehkä tästä on kysymys, kun puhutaan perstuntumasta. Mainonnan suunnittelijan kannalta tilanne on usein kiusallinen, joskus peräti sietämätön. Nimittäin, mitä mainontaan tulee, jostain kumman syystä mainonnan suunnittelija ja mainostoimisto ovat useimmit...
Dirk Auer rakensi vuoristorata-luistimet
Onnea Dirk! Minusta on hienoa, että Dirk toteutti unelmansa ja laittoi paljon peliin. Saattaa olla, että Dirk jopa uskoo, että hänet tullaan muistamaan vuosisadan nerona ja saattaa olla että Dirk haaveille satojen metrien jonoista oman vuoristoratalaskettelu-keskuksensa porttien takana. Dirk saattaa olla idealisti. Mutta mitä sitten. Ilman Dirkiä mitään ei tapahtuisi eikä mitään uutta sy...
Kaiken keskipiste on löytynyt
Joitain vuosia sitten länsirannikolla autoilevien matkaa ilahdutti tienvarsitaulussa Raision kaupungin kansainvälistymiseen mahtavan etukenon ottanut slogan: Raisio – Town of Today. Nyt vihdoin viimein tälle lasautukselle on löytynyt voittaja. Ja tämän enempää ajassa kiinniolevaksi ja kehityksen kärjessä keikkuvaksi ei kaupunki enää voi itseään sanoa. Voittaja on Downtown Du...
Pelle Miljoona vai Mainospelle Kymppitonni?
Olen pelon ja ilon sekaisin tuntein seurannut ExpressBussin ja Pelle Miljoonan seikkailuja markkinointiviestinnän viidakossa. Tietämättä tuloksista, mielikuvallisista tai liiketoiminnallisista, otan riskin ja vuodatan tunteitani hieman. Kun 70-luvun loppupuolella valantehneenä “diinarina” ja “teddynä” arvomaailmani törmäsi Petri Tiiliin eli Pelle Miljoonaan, oli vastakkaina...




