Arkisto: 2010 March
Psykofyysinen ohuen ilman ja luovuuden korrelaatio-bobservointi Les Getsissä
Haasteita pelkäämättömät Bobin miehet suuntasivat vuorille suorittamaan tutkimustoimintaa. Tulokset vahvistivat vanhan, jo todetun totuuden: ylös päästään tuskastuttavan hitaasti, mutta alas tullaan hirvittävällä vauhdilla. Usein melko hallitsemattomasti. Kokonaismenon rajuudesta kertoo loukkaantumistilasto, joka kauden tässä vaiheessa raportoidaan suurpiirteisesti: yksi ylävartalo...
Kerta kiellon päälle
Lähikuukaudet The Baseballs on ollut melkoisessa voimasoitossa radiokanavilla. Eipä siinä vielä kaikki; nyt voit kuunnella kyseistä Saksan ihmettä myös kaupallisita TV-kanavilta. The Baseballs on Golden Capin uuden kampanjan tähti, englanninkielisellä coverillaan Nylon Beatin biisistä Viimeinen. Huhu kuuluu, että eräänä helmikuun yönä Töölössä sulatettiin kadunpätkä, ja laitetttiin ihmis...
Grand One - Voitokas ilta Bob Helsingin asiakkaille ja Bob Helsingille
Apolloon oli kerääntynyt eilen 700 digi-innokasta seuraamaan palkintojen jakoa vuoden onnistuneimpien digitoteutusten kesken. Bobin tytöt ja pari poikaakin oli hiipinyt paikalle. Paikalle kannattikin saapua, sillä ilta oli voittoisa Bobin asiakkaille: Saarioinen – Suomalaisten uusi suosikkilaatikko palkittiin parhaana kuluttajakampanjana, Seppälä Design-kilpailu tuloksellisimpana(!) ve...
Forget the brain, use the hair.
Four Reasons –materiaalia myynnin vauhdittamiseksi ja kampaamon kaunistukseksi. Kyllä näissä muovikasseissa kelpaa shampoota kotiin kantaa, hieman enemmän tahi vähemmän. Julisteitakin on taktista ja imagollista. Staattisia tarroja voi yhdistellä oman mielen mukaan kampaamon peiliin tai ikkunaan, tai miksei kumpaankin. (Oheiset ikkunat taitaa staattisen tarran ohella kaivata pesijää)...
Never Mind the Copenhagen -ilmastoseminaari Bio Rexissä 19.3.
Käytin perjantai-iltapäivän vastoin tapojani seminaarissa, aihe oli sen verran kiinnostava. Tavoitteenani oli paitsi kuunnella liuta puheenvuoroja ja inspiroituakin mutta myös hakea potku pyrstölle, jotta aktivoituisimme muuttamaan toimistomme toimintatapoja vähemmän kuormittavaksi ja lisäämällä ekotehokkuttaamme ihan käytännön toimilla. Paljon on puhetta, aikomuksia ja tahtoa, mutta usein ne...
Viha on hyvästä
Cramo on rakentajan paras kaveri ja huonosti tehdyn työn suurin vihollinen. Tästä löytyy muutama aiheeseen liittyvä nasakka filmi sekä myös kisa, jossa jokainen voi antaa kyytiä huonosti tehdylle työlle oikein kunnolla.
Ulkohommissa
Kuka haluaisi Etelä-Afrikkaan kun on Emäsalo? Ei ainakaan pohjoisen kauneuden äänenkannattaja Lumene.
Wintergames, jälkipelin paikka Stidilä
Pihapiirissämme Lintulahdenkadulla sijaitsee Sörnäisten, ellei koko Helsingin vanhin säilynyt tehdasrakennus. Rakennuksessa oli vuosina 1874-1882 tulitikkutehdas ja 1900-luvun alkupuolella rakennuksessa toimi Helsingin Uusi Rautasänkytehdas Polsa & Merivaara. Miten tämä kaikki on mahdollista Tätä olen usein ihmetellyt. Teissä täytyy olla jotain minulle käsittämätöntä vaistonvaraista luovuutta, jo...
Guerrilla Gardening
Hyvät ystävät. Nyt on aika valmistautua taisteluun julkisen tilan laiminlyöntejä, hukattuja mahdollisuuksia ja harmaita epäpaikkoja vastaan. Ryhdy sissiviljelijäksi! Oiva aika tuunata asvaltti kukilla, istuttaa tomaatti tai vain vaivihkaa heittää ketokukkaseos Väinö Tannerin patsaan juurelle on vaikka yöllä, kun lamppu on jo sammunut. Minä lupaan sissiiskeä pihallemme kun kevät koittaa. Kasva...
Wintergames
Korvat auki, silmät kiinni tässä tulee patjalaskun voittajat Ruotsi ja Kolumbia. 9 kuukauden kuluttua on syntyvä uusi valtio, Svelumbia.
Kuinka siirtää "TV:stä tuttu" emootio osaksi taktista printtiä?
Saarioisille tekemämme tv-mainonta on jo usean vuoden ajan rakentanut ja vahvistanut ihmisten tunnesidettä Saarioisten brändiin. Äitien tekemää ruokaa -lupaus on iskostunut suomalaisten sydämiin ja mieliin. Tärkeä ja onnistunut strateginen valinta on ollut, että olemme keskittyneet tv:ssä lähes pelkästään imagon rakentamiseen. Haaste onkin ollut, kuinka saisimme siirrettyä "tv:stä ...
Visuaalinen versio
Ja niille, jotka edellisen Dyson-postauksen perusteella eivät ihan vielä saaneet kiinni, mistä on kyse, niin tässä juttuun liittyvä mainos. Osoittaa visualisoinnin voiman vrt. aikaisempi postaukseni samasta aiheesta :)
Kokemuksen viestiminen
Vaarin loistavan postauksen innoittamana kaivoin visualisointiesimerkin tästä ajasta. Dysonilla on poikkeava tapa nähdä asioita ja kyky kääntää näkemys uudenlaisen, miellyttävämmän käyttökokemuksen mahdollistaviksi tuotteiksi. Näkee, että Dyson panostaa paljon havainnointiin. Tässäkin he tarjoavat ratkaisua pulmaan, jonka jokaisen on helppo tunnistaa ongelmaksi, jos on imuroinut 'varsi-i...
Sunday night fever!
Silloin kun suomalaiset katsovat Arto Nybergiä kotisohvalla viltin alla kaakaota siemaillen, mainosmiehet luovat lisäarvoa.
Bobin wintergames
Bobin wintergames jännitys nousee. Onko Togo paikalla? Pääseekö Afganistan turvatarkastuksista kisapaikalle? Kaikki on vielä avoimena. Yllätysvieraat kultaavat lopulta muistot. Fairplay – selvä peli.
Postikortti vuodelta 1957
Paljon tietoa ja tunnetta, vähillä välineillä Lentokoneessa lentoemäntä jakoi jokaiselle matkustajalle oheisen postikortin. Vanhempani ovat lähettäneet kortin Hampurista veljelleni Vesalle. Kortissa teksti: 17.4.-57 Kööpenhaminan päällä klo 10.40.. Tunnin kuluttua olemme Hamburgissa. Matka sujunut hyvin. Hyvät voinnit. Äiti ja Isä Hamburg. Lehdet hiirenkorvalla orvokit kukkivat. Tautati...
Copy-harjoittelijan valinta etenee
Tuossa vieressä on ollut (tai ainakin oli) läimäke, jossa haemme markkinointihenkistä runosielua, eli copy-kisälliä. Tänään jouduimme sitten olemaan julmia, ihastuneita ja viisaita, ja valitsemaan hakijoiden joukosta ne muutamat, jotka saavat tehtäväkseen Bob-puuhapaketin, eli absoluuttisen tieteellisen lahjakkuutta, ihmisymmärrystä, sanallista taituruutta sekä business-luovuutta mittaavan ko...
APUU! Täällä on pätkistä.
Kommunikoimme jatkuvasti enemmän sähköpostitse ja vähemmän perinteisin paperille kirjoitetuin kirjein ja viestein. Tämä lappu siivoojille on siksi virkistävä poikkeus! Hyvä Heidi! Totta kai löytyy tuhat hyvää syytä käyttää sähköpostia, mutta emme silti saisi hylätä jaloa käsin kirjoittamisen taitoa. Koittaako jo pian se päivä, jolloin käsin kirjoitetut kirjeet ovat samanlaisia trendikk...
Tältä näyttää Suomen suosituimman oluen pienpanimo
Inspiroiva briiffi kuului: suunnitelkaa, miltä näyttäisi Suomen suosituimman ja rakastetuimman oluen, Karhun, oma pienpanimo. Sellainen nimittäin päätettiin perustaa Karhun syntysijoille, Porin jokirantaan, kaupungin ensimmäisen sähkölaitoksen tiloihin. Karhupanimo aukesi kesällä 2008. Synnytimme ilmeen, jonka halusimme viestittävän Karhu-oluen kuvitteellista historiaa – tavalla, joka k...
Evolution of type taste
Hahaha! miten sattuukaan nyt omaan nilkkaan. OMG – "Louise told me to stop using Mrs. Eaves" hihihi. Mikäköhän seuraa gothamia. http://jessicahische.com/spendstoomuchtimeinternetting/wp-content/uploads/2010/02/typetaste-small2.jpg
Taasko yksi youtube
Okei okei, ens kerralla mä lupaan että mulla on jotain sanottavaakin. Mutta johtuuko raskaushormooneista tai siirapista, mutta tämähän mainos pisti itkettämään. Eikä olla edes elokuvissa.
Ten points and a parrot sign
Blogia ei ole olemassa ilman postauksia eikä hyvää blogia ole ilman säännöllisiä ja hyviä postauksia. Jotta tämä meidän uusi hieno blogi lähtisi kunnolla lentoon, koin todella tärkeäksi porkkanan kaikille niille ujoille ja aroille jotka empivät julkista kirjoittamista. Joten tänään kolmas maaliskuuta 2010, olen minä Ulla Rantala, luonut sisäisen palkinto systeemin. Ruoska ja porkkan...
Odotus - Suosittelen
Ihanaa, vähän erilaista teatteria tarjolla KOM:ssa vielä 15.5.2010 asti. Heini Junkkaala, Pirkko Saisio ja Marja Packalén: ODOTUS on esitys henkilöistä nimeltä Pirkko Saisio ja Marja Packalén. 1 h 40 min intensiivistä heittäytymistä, naurua, ammattitaitoa sekä yksinkertaisia ja toimivia lavastusratkaisuja. Ehdottomasti näkemisen arvoinen esitys. Etukäteen kannattaa hieman tutustua esiintyjien elä...
Ei ihan tavallinen ilme ei ihan tavalliselle yritykselle
Vuonna 2008 perustettu Kruununhaka is thinking ei ole niitä kaikkein helpoimmin lokeroitavia yrityksiä. Kruununhaka is thinking on luova toimisto ajattelijoille. Se keskittyy strategian, markkinoinnin ja sitouttamisen vaikeimpien kysymysten ratkaisemiseen – yhdistämällä taiteen teknologiaan. Tällaiselle ei ihan tavalliselle yritykselle suunnittelimme yritysilmeen, joka myöskään ei ole s...
Muistojen albumista, Taidetuunaamo syksyltä 2007
Maailman ensimmäinen taidetuunaamo – kansantaloudellinen ja taiteellinen uroteko. Tehtävällemme oli kansantaloudellinen ja taiteellinen tilaus. Suomalaisten kotien komeroista löytyy varovaisenkin arvion mukaan yli 1,1 miljardin euron arvosta hylättyä taidetta. Tavoitteena oli pelastaa uuteen elämään edes osa tästä unohdetusta kansallisvarallisuudesta. Toisena tavoitteena oli kasvattaa ...
THOU SHALL NOT HAVE OTHER T-SHIRTS
Suomalaisen miehen pukeutumisen peruskivenä on T-paita. Se sopii joka tilanteeseen: aluspaidaksi, farkkujen kanssa, pikkutakin alle... Tähän tarpeeseen Seppälä suunnitteli superlaadukkaan T-paidan, johon jokaisella suomalaisella miehellä on varaa. Syntyi Seppälä Premium-T –mallisto. Se lanseerattiin vuonna 2007 ilman mediamainontaa. Paukut pantiin pakkaussuunnitteluun sekä tuotteen esittelyy...




