Arkisto: 2010 November
Valkee kirkasvalokuulokkeet – asiaa vai puutaheinää?
Tekemämme ihmiskokeen tulos on omistettu kaikille epäilijöille, naureskelijoille tai muuten vain skeptisille. 50 vuorokauden kokeen jälkeen 60 koehenkilön mielipiteistä lähes 70 % on ollut positiivisviritteistä. Tämä tarkoittaa, että kirkasvalokuulokkeet tosiaan lievittävät kaamosmasennuksen oireita. Joidenkin koeryhmän ihmisten mukaan heidän vireystasonsa on noussut ja aamuherääminen o...
Tuotetunkeilua
Product placement eli vapaasti kääntäen tuotetunkeilu ei ole uusi asia. Elokuvissa sitä on harjoitettu iät ja ajat. Televisiosarjoissa touhu on uudempaa, mutta parhaimmillaan sitäkin railakkaampaa. Yksi kiinnostavimmista esimerkeistä on meitä mainosihmisiä lähellä oleva, 60-luvun Madison Avenuen hulluutta kuvaava Mad Men –sarja. AMC-tuotantoyhtiö on onnistunut saamaan sarjan juonenkäänte...
Kyllä ne ruotsalaiset osaa
Alkaa tulla jo korvista ja vähän muistakin rei’istä toi iänikuinen hokema. Joo, eihän ne mitään ihan lapasia ole. Eli hatunnosto niille, mutta ei tämä touhu hokemalla miksikään muutu. Tekemällä muuttuu. Mikä ihmeellinen markkinoinnin taikavaltikka hurreilla muka on? Ja miksei meillä ole? Ei niillä ole mitään maailman- tai Pohjoiskalotin laajuista yksinoikeutta hyvään mark...
Ostamisen anatomia.
Jätin taannoin lastenrattaat Pariisiin Orlyn lentokentälle, koska se oli halvempaa kuin myöhästyä jatkolennolta. Piti siis ostaa uudet. Googlasin ylimalkaisesti “lastenrattaat”. Päädyin jonkin lastentarvikekaupan sivuille. Tutustuin tarjontaan ja Brion rattaat tuntuivat ajavan tarpeen; renkaat tarpeeksi isot talvea vasten, riittävän basic malli ja järkevä hinta, tuttu ja luotetta...
Naiset käyttävät sosiaalista valtaa meikatessaan
Mielenkiintoinen artikkeli sosiaalisesta kaupankäynnistä ja ihmisen henkilökohtaisesta brändiarvosta julkaistiin tänään keskiviikkoaamuna. (YLE Uutiset 17.06.2010). Uutisessa sanottiin mm. että “ulkonäkö on osa osaamisen ja arvon kokonaispakettia, jota työnantajlle myydään”. Heräsi ajatus, miten ripsien pidennys ja sosiaalisen statuksen nosto tapahtuu sosiaalisessa mediassa?...
Voiko tyhmyyttä parantaa?
Pitäisi voida. Siltä tuntuu kun katselee kevyttä liikennettä. Ihmiset painelee menemään pitkin teiden varsia valottomaan aikaan pimeinä kuin korpisavusaunan synkin kiuaskivi. Kiven luokkaa tuntuu olevan pääkoppa muutenkin, koska kypärää käyttää kovin harva. Heijastimet on ihan ämmien vehkeitä. Ja punaisia päin ajaminen. Sylettää ihan, kun se viimeinen auto pyyhkii...
Et saa mitä et mittaa
Aikojen alussa ja vähän myöhemminkin Brändi hallitsi maailmaa. Se kertoi, mitä edusti ja määritteli, mitä Kuluttajan piti siitä ajatella. Vahva Brändi oli sellainen, joka johdonmukaisesti näytti ja kuullosti samalta, ja majakan lailla loisti ympäristöönsä. Nyt on asiat tietysti toisin. Sosiaalinen media ja mitä näitä nyt on siirtää vallan Kuluttajalle, joka itse määrittelee, ...
Brändi, maine ja kunnia
Saimme nähdä ja kuulla Pasilan tv-viisaiden suunnalta jotain hyvin kummaa. Suomeen on satiiriohjelma Presidentin kanslian mukaan perustettu Rob Helsinki niminen mainostoimisto, joka haastaa meitä markkinoinnin tekemisen saralla ja perin perinteisin mielikuvin. Linkki videoon Ydinkohdat pikakelauksella aikakohdissa:0.06.00 – 0.07.300.08.20 – 0.09.070.11.06 – 0.12.06(Video poistuu katselusta 6.11.)...
Ikäkeskus
Älä usko äitiäsi. Tai isääsi. Hän – kuten niin moni ikäihminen – kun ei välttämättä halua rasittaa sinua omilla vaivoillaan, vaikka syytä saattaisi ollakin. Ole hyvä lapsi ja kerro vanhemmallesi, että Diakonissalaitoksen Hoiva on nyt avannut uuden Ikäkeskuksen, josta löytyvät kaikki vanhusten tarvitsemat terveys- ja hoitopalvelut saman katon alta. Varaa aika tarkastukseen arkisin kello 9...




