Historian siipien havinaa
Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna kerääntyi 34 innokasta bobilaista talkoisiin kesäsiirtolalle Espoon Lill-Lövöhön. Näin nimitettiin paikkaa vuonna 1930, jolloin se oli Helsingin Kirjatyöntekijöiden omistuksessa. Silloinkin oli tehty talkooretki paikan kunnostamiseksi ja tunnelma oli l...
Oisko nyt hyvä hetki?
Telecom Finland (ent. Posti- ja telelaitos, myöh. Sonera, nyk. TeliaSonera) tutki 1990-luvun alkupuolella erilaisia viestintätilanteita. Hiukan mutkia oikoen tulokset olivat kuta kuinkin seuraavat:
- 1/3 viestintätilanteista on sellaisia, jossa viestin lähett...
2012 syytä altistua uudelle
Tunnustan. Jotenkin tulee aina jäätyä kotisohvalle, vaikka Helsingin juhlaviikkojen tapahtumat pyörähtävät käyntiin lähietäisyydellä. Aina keksii syitä tai tekosyitä olla menemättä.
Tänä vuonna päätimme vaimentaa sohvan kutsun keksimällä minulle ja muille kaltaisilleni lukuisia...
Bobin Blogivieras: Millaisesta tv-kanavasta minä unelmoin?
Suomen FOX on vielä Pasilassa, mutta haaveilen muutosta Helsingin ydinkeskustaan. Haluaisin pienen konttorin talosta, jonka katolla välkkyy megalomaanisen iso FOX-valomainos. Tämä haave kertoo myös toimintatavoistamme. Otamme tilan isosti haltuun, mutta paikallinen tiimi on pieni ja ketterä. J...
Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on tohelompi toista
Näin perjantain 13. päivän kunniaksi voitaneen todeta Eino Leinoa mukaillen: paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on tohelompi toista. Sillä niinhän se on, että ei tästä elämästä toheloimatta selviä – joka muuta väittää, puhuu palturia. Sen tietää myös kaikkien toheloiden sa...
Vapuksi oma YO-laketti?
Muutama viikko enää, niin on vappu. Ja sehän on se juhla, kun pitää laittaa jotain päähänsä. Mielellään jotain mustavalkoista ja lyyrallista. Vielä mieluummin jotain mustavalkoista, lyyrallista, kaunista ja sellaista, joka ei kiristä päätä. Onneksi nämä ehdot täyttävän...
Valkee
Valkee-kirkasvalokuulokkeet lievittävät todistetusti kaamosmasennuksen oireita. Kyseessä on siis innovatiivinen keksintö terveystuotekategoriassa, jonka visuaalinen maailma on yleisesti varsin kliininen. Valkee halusi luoda pakkauksen, joka erottuisi positiivisesti kategoriassaan ja puhuttelis...
KC Color
Hiusvärisarja alan ammattilaisille. Työkaluja siis. Kampaaja tarvitsee värjäykseen laajan paletin tuotteita. Olennaista onkin löytää helposti etsimänsä ja nähdä yhdellä silmäyksellä, että käteen osui juuri se oikea pakkaus. Tämän sarjan juju on yksinkertaisuudessa. Mustaa, valkoista, meta...
No Marketing Needed!
Breaking news: Marketing is dead!
An IS TV interview and an article in the biggest Finnish evening paper Iltasanomat states with big letters that a Finnish game house sold 1,2 million games in five months with no marketing whatsoever.
The article explains how the game house Mountain She...
Kasvutoimisto Bob Helsinki
Bob Helsinki ei ole vain mainos- ja markkinointitoimisto. Bob Helsinki on huippuluova kasvutoimisto, joka hakee asiakkailleen yksiselitteisesti kasvua. Bob Helsingin rakastamat asiakkaat ovat ne, joille asiakasymmärrys ja seuranta ovat vain välineitä – välineitä, joilla tuetaan ja todistetaan ...





Ei kommentteja...